Kirjoittajan arkistot:OSPARC.NET

Oululaiset vauhdissa FinTrack Tourin sisäkauden päätöskisassa Äänekoskella

Team OSPA:n kuljettajat olivat kovassa vedossa neljännessä FinTrack Tourin osakilpailussa Äänekoskella 11.3. – 12.3.2017. Kilpailu oli samalla sarjan päätöskilpailu F1-10 ja TSP-10 sarjoille.

TSS-10 vakioluokassa näyttävän paluun kisaradoille tehnyt Miika Laurila ajoi kisassa hienosti toiseksi ja Miikka Luhta jatkoi tasaisia suorituksia kärkivauhdissa, nyt sijoitus oli kolmas. Team OSPA oli A-finaalissa suurin seura, peräti 6 kuljettajaa ajoi A-finaaliin! TSS-10 A-finaaliin selvinneet Team OSPA:n kuljettajat ja heidän sijoitukset:
2. Laurila Miika Ospa Ry
3. Luhta Miikka Ospa Ry
5. Anttonen Eemeli Ospa Ry
7. Heikkilä Marko Ospa Ry
9. Jakunaho Antti Ospa Ry
10 Niskanen Tero Ospa Ry

Kuva: TSS-10 -luokan kymmenen parasta kuljettajaa

B-finaalissa kolmanneksi ajoi hyvällä ajolla Ville Sipola. C-finaalissa toiseksi ajoi Mika Honkonen.

Kuva: TSS-10 -luokan B-finaalin kolme parasta kuljettajaa

Miikka Luhta jatkaa TSS-10 sarjan kärjessä, kun ajamatta on vielä 3 osakilpailua. Kymmenen kärjessä on kuusi Ospalaista, eli tulemme näkemään kovan taistelun sarjavoitosta ja palkintosijoista kauden edetessä!

Touringin SM-luokassa Vesa Yli ajoi jälleen A-finaaliin. Tapahtumarikkaissa finaaleissa loppusijoitus lopulta 8. tasaisessa kisassa. Marko Vähäkuopus jatkoi tasaisia suorituksia ja ajoi B-finaalissa viidenneksi Pasi Lennon ajaessa C-finaalissa toiseksi. Vesa jatkaa kesäkaudelle SM-sarjan sijalla 7.

Kuva: TSM-10 -luokan (Touringin SM-luokka) kymmenen parasta kuljettajaa

Sunnuntaina F1-10 luokassa Janne Valtanen dominoi edelliskisojen tyyliin ja otti kisassa voiton – kauden kuudes voitto eli voitto kaikissa ajetuissa kisoissa, hienoa! Mika Anttonen ajoi hienosti kisassa toiseksi ja Eemeli Anttonen kuudenneksi. Janne voitti myös F1-10 sarjan Mika Anttosen sijoittuessa kolmanneksi. Onnea pojille! Formulasarjaan osallistui yhteensä 21 kuskia kauden aikana.

F1-10 -sarjan lopputulokset

1. Janne Valtanen 500 100 100 100 100 100
3. Mika Anttonen 428 57 90 90 82 76 90
7. Eemeli Anttonen 282 72 69 72 69

Eli jo kauden toinen sarjavoitto Team OSPA:n kuljettajalle (Vesa Yli SM 1. C-12 + Janne Valtanen F1-10 1.)!

Oulun seudun pienoisautoilijat ry onnittelee Janne Valtasta F1-10 sarjavoiton johdosta.

Kuva: F1-10 sarjan 2017 parhaat kuljettajat

TSP-10 eli Prostock-luokan kauden päätöskisassa sarjavoitto oli vielä avoinna hallitsevan mestarin Vesa Ylin ja Kalle Lehdon välillä. Aamu alkoikin lupaavasti, mutta Kalle löysi pykälän verran kovemman kyydin päivän edetessä ja onnistui ajamaan voittoon kahdessa ensimmäisessä finaalissa napaten sarjavoiton kaudella 2017 Kouvolaan. Vesa ajoi kisassa kolmanneksi tapahtumarikkaan viimeisen A-finaalin jälkeen. Tällä kertaa sarjasijoitus FinTrack Tourilla siis 2. Miika Laurila ajoi vahvan kisan, hieman epäonnisten finaalien jälkeen loppusijoitus kuitenkin hienosti 8. todella tasaisessa porukassa!Marko Vähäkuopus ajoi B-finaalissa toiseksi ja varmisti 7. sijan sarjassa. Pasi Lento ajoi B-finaalissa sijalle 4, Miikka Luhta sijalle 8. ja Tero Niskanen sijalle 10. C-finaalissa Ville Sipola kurvasi sijalle 4 ja Antti Jakunaho ensimmäisessä TSP-luokan kisassaan hienosti viidenneksi. TSP-10 sarjaan osallistui yhteensä 51 kuljettajaa kauden aikana.

TSP-10 -sarjan lopputulokset 2017

2 Vesa Yli Ospa ry 100 90 82 82 272
7 Marko Vähäkuopus Ospa ry 69 60 69 52 198
13 Pasi Lento Ospa ry 40 46 0 48 134
15 Ville Rauman Ospa ry 38 54 40 0 132
17 Miikka Luhta Ospa ry 0 44 46 40 130
19 Tero Niskanen Ospa ry 19 40 38 36 114
27 Miika Laurila Ospa ry 0 0 0 63 63
29 Ville Sipola Ospa ry 0 0 34 28 62
34 Eemeli Anttonen Ospa ry 20 0 30 0 50
42 Antti Jakunaho Ospa ry 0 0 0 26 26

Kuva: TSP-10 sarjan 2017 kymmenen parasta kuljettajaa

Kun FinTrack Tour-kaudesta on ajettu reilu puolet, Team OSPA jatkaa vahvaa kauttaan joka luokassa. FTT-kausi jatkuu toukokuun lopussa Kouvolassa asfalttiradalla, josta sarja jatkuu heinäkuun alussa Laukaalla. Sarja päättyy elokuun alussa Raisiossa. Viime aikoina Team OSPA on ollut suurin yksittäinen seura kilpailuissa – toivottavasti tämä trendi jatkuu myös kesäkaudella!

C-12 Suomenmestaruus 2017 Ouluun Vesa Ylille

12Track Tour saatiin päätökseen menestyksekkäästi 25.2. – 26.2.2017 ajetussa kaksipäiväisessä kisassa Kiimingissä – Suomenmestaruus ja palkintosijoja Team Ospalle Ouluun!

Lauantaina 25.2.2017 C-12 kisassa Vesa Yli ajoi paalupaikalle ja voittoon C-12 SM-luokassa. GT-12 luokassa Juha Hyvönen sai hirmuvireen päälle ja ajoi ensimmäisessä GT-12 kisassaan upeasti kolmanneksi! Antti Luoto ja Heikki Huotari ajoivat myös hienosti A-finaaliin sijoille 5. ja 7. Tommi Tirroniemi ajoi B-finaalissa sijalle 5. ja Olavi Tenno sijalle 7.

Kuva: GT-12 -luokan lauantain kymmenen parasta kuljettajaa

Janne Valtanen voitti formulaluokan ja jatkoi voittokulkuaan nyt jo neljännessä kisassa peräkkäin! Mika Anttonen täydensi Oululaisten panosta ajamalla kolmanneksi sekä Eemeli Anttonen oli 6.

Kuva: F1-10 -luokka lauantai

TSS-10 -luokan kisassa Tero Niskanen nappasi voiton tiukan taistelun jälkeen, Marko Heikkilä oli kisassa toinen ja Kuopion Pekka Kuronen kolmas.

Sunnuntaina C-12 luokka eteni lauantain kaavalla. Vesa Yli vei paalupaikan ja voiton sekä varmisti näin suomenmestaruuden 2017. Oulun seudun pienoisautoilijat ry onnittelee Vesa Yliä suomenmestaruuden johdosta!

Kuva: C-12 SM-sarjan 2017 kolme parasta kuljettajaa

GT-12 luokassa A-finaaliin ajoi jopa 4 Ospalaista! Voiton nappasi Vesa Yli, kolmanneksi ajoi hurjassa vireessä sunnuntaina ollut Antti Luoto, Heikki Huotari ajoi kuudenneksi ja Juha Hyvönen seitsemänneksi tiukkaakin tiukemmassa kisassa.

Kuva: GT-12 -luokan sunnuntain kymmenen parasta kuljettajaa

Janne Valtanen vei myös sunnuntain formulakisan nimiinsä, varmistaen F1-10 sarjan voiton 2017 ennen viimeistä osakilpailua – mahtavaa! Mika Anttonen ajoi neljänneksi ja Eemeli Anttonen kiristi viidenneksi hienolla ajolla.

Kuva: F1-10 -luokka sunnuntai

12Track Tour 2017 on päättyi ja menestys oli Oululaisittain erinomainen! C-12 luokan Suomenmestaruuden lisäksi Tommi Tirroniemi ajoi sijalle 5. ja Antti Luoto sijalle 8.

GT-12 sarjassa Antti Luoto vastasi korkeimmasta sijoituksesta ajamalla neljänneksi, Vesa Yli oli viides, Heikki Huotari ensimmäisellä kaudellaan hienosti kuudes!


Kuva: GT-12 sarjan 2017 kymmenen parasta kuljettajaa

12Track Tour-osakilpailu ajettiin Eurajoella 4.2.2017

12Track Tourin eli mattorata-autojen SM- ja kansallisen kilpasarjan toinen osakilpailu ajettiin Eurajoella 4.2.2017. Team OSPAa kilpailussa edustivat Antti Luoto ja Vesa Yli. Kilpailuista oli kotiintuomisina oli kelpo saalis. Vesa Yli nappasi GT-12 -luokasta voiton ja Antti Luoto sijoittui B-finaalissa hienosti toiseksi!


Kuva: GT12-luokan A-finaali


Kuva: Oulussa suunniteltu ja kehitetty GT12-luokan kilpuri (Destiny VD12)

12Track Tour jatkuu Kiimingissä Jokirannan koululla helmikuun viimeisenä viikonloppuna tuplaosakilpailun merkeissä 25.2 – 26.2.2017!

Miikka Luhdalle ensimmäinen FinnTrack Tour-osakilpailuvoitto Kuusankoskella

FinTrack Tourin kolmas osakilpailu ajettiin 21.1. – 22.1.2017 Kuusankosken mattoradalla vuoden ensimmäisenä ratakisana. Team OSPA oli kisassa vahvasti edustettuna niin määrällisesti kuin tuloksellisesti.

TSS-10 vakioluokassa Oululaisilla oli hurja vauhti päällä. A-finaaliin ajoi viisi Team OSPA:n kuljettajaa! Finaaleissa Miikka Luhta nappasi virheettömällä ajolla ensimmäisen osakilpailuvoittonsa. Miikka Luhta nousi osakilpailuvoiton myötä hienosti sarjan kärkeen. Muut Team OSPAn kuljettajat A-finaalissa olivat Eemeli Anttonen (4.), Tero Niskanen (6.), Antti Jakunaho 8. ja Marko Heikkilä 9. Lisäksi muutaman sapattivuoden kisaamisesta pitänyt Ville Sipola nappasi paluukisassa vakuuttavasti B-finaalin voiton.


Kuva: TSS-10-luokan A-finaali


Kuva: Ville Sipola TSS-10-luokan B-finaalin voittaja

TSM-10 SM-luokassa Vesa Yli ajoi tasaisessa kisassa viidenneksi. C-finaalissa Marko Vähäkuopus ja Ville Rauman ajoivat sijoille 4. ja 5.


Kuva: TSM-10-luokan A-finaali

Sunnuntaina 22.1.2017 ajettiin TSP-10 ja F1-10 luokkien sarjakilpailut. F1-10 luokassa Janne Valtanen jatkoi dominointiaan ja nappasi jo kauden kolmannen voittonsa! Mika Anttonen ajoi tiukasssa kisassa hienosti toiseksi.


Kuva: F1-10 A-finaali

TSP-10 luokassa kärkitaistelu oli jälleen tiukkaa, kuten edellisissäkin kisoissa on nähty. Vesa Yli ajoi kisassa kolmanneksi ja Marko Vähäkuopus ajoi vahvalla ajolla kuudenneksi. B-finaalissa Miikka Luhta ajoi hienolla ajolla itsensä 5. sijalle, Ville Raumanin ja Tero Niskasen suoriutuessa myös mallikkaasti tasaisessa kisassa B-finaalin sijoille 8. ja 9. Ville Sipola teki selvää jälkeä C-finaalissa ja nappasi jo viikonlopun toisen finaalivoiton kotiin! Eemeli Anttonen ajoi C-finaalissa hienosti kolmannelle sijalle.


Kuva: TSP-10-luokan A-finaali

Kun TSP-10 -luokan kisakaudesta on vielä yksi osakilpailu jäljellä, viime kauden mestari Vesa Yli on sarjapisteissä toisena, Marko Vähäkuopus kuudentena. Kahdenkympin sakista löytyy Team OSPA:sta vielä Ville Rauman, Tero Niskanen, Miikka Luhta ja Pasi Lento. TSSP-10 -luokassa mestaruus tulee olemaan kahden kauppa – joko Kalle Lehto tai Vesa Yli, jotka ovat jo pisteissä muilta tavoittamattomissa.

Kausi jatkuu FinTrack Tourin sisäkauden päätöskisassa Äänekoskella 11.3 – 12.3.2017. TSS-10 ja TSM-10 luokkien osalta pistetaisto jatkuu vielä kesäkaudella kolmen osakilpailun verran.

FinTrack Tour SM-sarja jalkautui Ouluun 10.12.-11.12.2016

Oulun seudun pienoisautoilijat ry isännöi FinTrack Tour SM-sarjan toista osakilpailua Oulussa Jäälin Laivakankaalla 10.12. – 11.12.2016. Lauantaina 10.12.2016 ajettiin TSS-10 ja TSM-10 luokat sekä sunnuntaina 11.12.2016 ajettiin F1-10 ja TSP-10 luokat. Neljässä luokassa oli yhteensä noin 80 osallistujaa. Oululaiset kuljettajat olivat kotikisassa erinomaisessa vauhdissa ja tätä myöten Oululaiset kuljettajat nappasivat viisi palkintopallisijaa kahdestatoista jaossa olevasta.

TSM-10-luokan voitti tällä hetkellä erittäin kovassa iskussa oleva Viljami Kutvonen, toiseksi tuli Miko Teponoja ja kolmas oli Kalle Lehto. Oululaisista parasta vauhtia piti seitsemänneksi sijoittunut Vesa Yli. Oululaisista B-finaalissa ajoivat hienosti Janne Valtanen sijalle 6, Marko Vähäkuopus sijalle 8 ja Ville Rauman sijalle 9. C-finaalin voitti Pasi Lento.

TSM-10 A-finalistit
Kuva: TSM-10 A-finalistit

TSS-10 luokassa EPUA:n Leevi Loukola nappasi voiton tapahtumarikkaassa kisassa paikallisten nuorten panoksen ollessa hieno, toiseksi ajoi Oulun seudun pienoisautoilijoiden Eemeli Anttonen ja seurakaveri Miikka Luhta täydensi järjestävän seuran menestystä ajamalla hienosti kolmanneksi. Nuortenmestaruussarjassa kolmikko oli sama kuin kisassa: Loukola, Anttonen ja Luhta. Oululaisten hienoa menestystä TSS-10 luokassa täydensi sijalle viisi ajanut Tero Niskanen, seitsemänneksi ajanut Marko Heikkilä ja hienosti kahdeksanneksi ajanut ensikertalainen Juha-Matti Heikkala. Oululaisista B-finaalissa ajoivat hienosti Antti Jakunaho toiseksi, Mika Honkonen viidenneksi ja ensikertalainen Olli Hirvonen seitsemänneksi. Kolmikko Anttonen-Luhta-Niskanen ovat nyt tiukasti mukana koko sarjan kärkitaistelussa!

TSS-10 nuoret 10 parasta
Kuva: Nuortenmestaruusluokan TSS-10 luokan parhaat kuljettajat

TSS-10 A-finalistit
Kuva: TSS-10 luokan A-finalistit (Juha-Matti Heikkala puuttuu)

TSP-10 luokassa Kalle Lehto kirkasti edellisen kisan hopean ja ajoi hienosti voittoon. Sarja avauskisan voittaja Vesa Yli ajoi toiseksi, joten sarjakärki on nyt tasapisteissä, kun TSP-10-luokan kausi on puolivälissä. Kisassa kolmanneksi sijoittui hienolla ajolla Fullspeed RC:n Kim Elfström. Oululaisten menestystä täydensi Marko Vähäkuopus ajamalla hienosti sijalle yhdeksän. B-finaalin voitti hienolla ajolla Ville Rauman. Viidenneksi ajoi Pasi Lento, Miikka Luhdan sijoittuessa kuudenneksi ja Tero Niskasen sijoittuessa kahdeksanneksi.

TSP-10 A-finalistit
Kuva: TSP-10 luokan A-finalistit

F1-10 luokassa Oululainen Janne Valtanen nappasi jo kauden toisen voiton ja nousi jälleen sarjan johtoon. Lisäksi Oululaiset Mika Anttonen oli toinen ja Eemeli Anttonen oli viides.


Kuva: F1-10 luokan 3 parasta

FinTrack Tour -sarja jatkuu tammikuun lopulla Kuusankoskella.

Videot molemmilta kisapäiviltä:
www.youtube.com/watch?v=CcoxxghX4Ew
www.youtube.com/watch?v=YxRhKah7lVk

12Track Tour käynnistyi Äänekoskella 3.12.2016

12Track Tour käynnistyi 3.12.2016ä Äänekosken hienolla radalla. Oulusta mukana oli C-12 SM-luokkaa ajava Vesa Yli ja GT-12 luokkaa ajava Heikki Huotari. Kisassa Vesa ajoi paalulle ja voittoon tiukassa kisassa C-12 SM-luokassa. Heikki ajoi hienosti ekassa kisassaan melkein A-finaaliin, jääden finaalipaikasta vain muutamia sekunteja, tasapistein siis B-finaalin paalupaikalta finaaleihin. Finaaleissa Heikki kurvasi upeasti kakkoseksi ensimmäisen finaalin tekniikkamurheiden jälkeen!

C-12 luokan kolme parasta
Kuva: C-12 luokan kolme parasta

Kilpailun lopputulokset

C-12
1 Vesa Yli
2 Ari-Pekka Kyykkä
3 Panu Vehniäinen
4 Taneli Erkkilä
5 Tuukka Tiainen
6 Tommi Tirroniemi
7 Jukka Häkämies
8 Tauno Meriläinen

F1-10
1Niko Vuorenmaa
2 Artti Viitaniemi
3 Ilari Lamminsivu
4 Niko Sinervo
5 Saku Moilanen
6 Jaakko Huhmarsalo
7 Tauno Meriläinen

GT-12
1 Manu Hakala
2 Ilari Lamminsivu
3 Jukka Häkämies
4 Niko Sinervo
5 Santeri Jokela
6 Niko Vuorenmaa
7 Rami Maikola
8 Jari Paasikivi
9 Jari Järviluoma
10 Heikki Huotari
11 Marko Aava
12 Ville Aalto
13 Mikko Porkka
14 Hannu Kartano
15 Jaakko Huhmarsalo
16 Jussi Leivo
17 Tommi Tirroniemi
18 ilpo koivisto
19 Olavi Tenno

Blue Carpet Cup 2016-2017 kerhokisasarjan 1. osakilpailu ajettiin 12.11.2016 Jokirannan koululla Kiimigissä

Blue Carpet Cup on talvikaudella 2016-2017 ajettava Pohjois-Suomen oma kerhokisasarja radio-ohjattaville rata-autoille. Sarjan kisat ajetaan Kiimingissä Jokirannan koululla. Kilpailu koostuu kahdesta osakilpailusta, jotka ajetaan 12.11.2016 ja 11.2.2016. Kerhokisasarjassa ajetaan GT-12, TSB-10, F1-10 ja Tamiya M Historic luokat.

Blue Carpet Cup 2016-2017 kerhokisasarjan 1. osakilpailu ajettiin 12.11.2016 Jokirannan koululla Kiimigissä. Osakilpailun tulokset ovat seuraavat:

Tamiya M Historic
1 Mika Anttonen
2 Miikka Luhta
3 Ville Rauman
4 Juha Hyvönen
5 Eemeli Anttonen
6 Kaj Zimmerbauer

GT-12 luokka
1 Heikki Huotari
2 Tommi Tirroniemi
3 Olavi Tenno

TSB-10 luokka
1 Tero Niskanen
2 Marko Heikkilä
3 Eemeli Anttonen
4 Miikka Luhta
5 Hannu Määttä
6 Tommi Tirroniemi
7 Juha-Matti Heikkala
8 Mika Honkonen
9 Olli Hirvonen
10 Veli-Pekka Kurtelius
11 Olavi Tenno

FinTrack Tour SM-sarja käynnistyi Lahdessa 5.11.-6.11.2016

FinTrack Tour SM-sarja käynnistyi Lahdessa Kätevä&Tekevä -kädentaitotapahtuman/-messun yhteydessä ajetussa sarjan avauskilpailussa. Kaksipäiväisessä kilpailussa oli yhteensä mahtavat 107 ilmoittautunutta sekä kävijöitä messuilla oli lähes 10 000. Team OSPA oli paikalla 11 kuljettajan voimin, ja oli edustettuna kaikissa neljässä luokassa.

Team OSPA
Kuva: Team OSPA Lahdessa (Miikka Luhta puuttuu)

FTT 1 Lahti 05.11.2016
Kuva: Rataprofiili

Lauantaina 5.11.2016 ajettiin TSS-10 ja TSM-10 luokat. TSS-10 luokassa kaikki Team OSPA:n viisi kuljettajaa ajoivat A-finaaliin. TSS-10 luokan lopputuloksissa Miikka Luhta sijoittui kolmanneksi, Eemeli Anttonen viidenneksi, Tero Niskanen kuudenneksi, Antti Jakunaho kahdeksanneksi ja Marko Heikkilä yhdeksänneksi.

TSM-10 SM-luokassa nähtiin myös tiukka taistelu sijoituksista. Vesa Yli ajoi kahdella 5. sijalla varmasti A-finaaliin. Lopputuloksissa sijoitus oli 10. epäonnekkaiden tapahtumien jälkeen. Marko Vähäkuopus ajoi C-finaalin sijalle 22. ja Ville Rauman sijalle 24. Pasi Lento voitti D-finaalin.

Lauantain osalta merkillepantavinta oli Team OSPA:n kuljettajien kokonaismäärä ja TSS-10 kuljettajien hyvät sijoitukset.

TSS-10
Kuva: TSS-10 luokan 10 parasta

TSM-10
Kuva: TSM-10 luokan 10 parasta

Sunnuntaina 6.11.2016 vuorossa olivat F1-10 ja TSP-10 luokat. F1-10 luokassa Janne Valtanen dominoi luokkaa läpi kisan ja nappasi voiton varmalla ajolla. Mika Anttonen ajoi sijalle 10.

TSP-10 luokassa Vesa Yli jatkoi siihen mihin viime kausi päättyi, ja nappasi äärimmäisen tiukassa taistelussa paalupaikan kahdella alkuerävoitolla. Finaaleista irtosi myös voitto kaikissa kolmessa lähdössä ja näin varmistui toinen voitto Ouluun viikonlopun kisoista. Marko Vähäkuopus täydensi oululaisten hienoa panosta ajamalla kuudenneksi. Pasi Lento ja Ville Rauman ajoivat kovatasoisessa kisassa hienosti B-finaaliin kauden avauksessaan, tapahtumarikkaissa finaaleissa lopulta sijat 8. ja 9. Eemeli Anttonen ja Tero Niskanen ajoivat hienosti C-finaalin sijoille 9. ja 10.

Sunnuntain osalta täytyy erikseen mainita päivän molempien luokkavoittojen nappaaminen tiimille Ouluun (Janne ja Vesa), tiimin TSP-10 luokan kärkikuljettajien (Vesa ja Marko) asemien säilyminen myös alkaneella kaudella sekä positiivisvireiset ajosuoritukset koko tiimin osalta.

F1-10
Kuva: F1 luokan 3 parasta

TSP-10
Kuva: TSP-10 luokan 10 parasta

Lahti Touring Car Challenge Kingiksi – eli lauantain ja sunnuntain TSM + TSP parhaan yhteistuloksen ajaneen palkinnon nappasi Kymeen pienoisautokerhon Kalle Lehto lauantain kolmos ja sunnuntain kakkossijalla, Team OSPA:n Vesa Yli ajoi lauantain kymppisijan sekä sunnuntain voiton ansiosta toiseksi sekä Markus Åfelt sijoittui kolmanneksi.

Lauantain tulokset:
TSS-10
TSM-10

Sunnuntain tulokset:
F1-10
TSP-10

FinTrack Tour SM-sarja jatkuu Oulussa FTT II -osakilpailun merkeissä.

OSPA Gaala 2016 juhlittiin lauantaina 15.10.2016 Oulussa

OSPA Gaala 2016 juhlittiin lauantaina 15.10.2016 Oulussa. OSPA Gaalailta koostui palkintojen jaosta, ruokailusta ja yhteisestä illanvietosta. OSPA Gaalassa palkittiin päättyneen kauden parhaat urheilusuoritukset ja urheilu-/harrastustoimintaa tukeneita henkilöitä. Illan virallisen osuuden veti miellyttävästi seuran puheenjohtaja Vesa Yli sekä ruokailusta vastasi onnistuneesti kokki Antti Jakunaho. Yhteinen illanvietto sujui keveissä tunnelmissa jatkuen pikkutunneille saakka.

OSAP Gaala 2016
Kuva: OSPA Gaalaan osallistuneiden seuran jäsenten yhteiskuva

Urheilusuoritusten palkitsemiskriteerit oli sovittu tiukoiksi, jonka myötä urheilusuoritusten osalta palkittiin mitaleilla kerhokisasarjojen kolme parasta kuljettajaa sekä kansallisten kilpailusarjojen ja kansainvälisten kilpailujen 10 parhaan joukkoon sijoittuneet kuljettajat. Tiukoista kriteereistä huolimatta palkintokomitea (= seuran hallitus) oli erittäin tyytyväinen palkittavien määrään.

OSAP Gaala 2016 palkinnot
Kuva: OSPA Gaala 2016 palkinnot

Urheilusuoritusten osalta palkittiin mitalein seuraavat kilpailuissa menestyneet kuljettajat:

KERHOKILPAILUSARJAT

OSPA Summer Cup M4-10
I Janne Valtanen
II Vesa Yli
III Hannu Määttä

OSPA Summer Cup M2-10
I Janne Valtanen
II Vesa Yli
III Juha Hyvönen

OSPA Summer Cup SC-10
I Mika Hillukkala
II Janne Valtanen
III J-M Heikkala

Blue Carpet Cup 2016 TSB-10
I Juha Hyvönen
II Miikka Luhta
III Hannu Määttä

Blue Carpet Cup 2016 GT-12
I Vesa Yli
II Antti Luoto

Blue Carpet Cup 2016 Tamiya M Historic
I Mika Anttonen
II Eemeli Anttonen
III Janne Valtanen

Blue Carpet Cup 2016 TSP-10
I Vesa Yli
II Marko Vähäkuopus
III Janne Valtanen

KANSALLISET KILPAILUSARJAT

Fin Track Tour 2016 TSS-10
3. sija Miikka Luhta

Fin Track Tour 2016 TSP-10
1. sija Vesa Yli
4. sija Marko Vähäkuopus

Fin Track Tour 2016 TSM-10
5. sija Vesa Yli

12Track Tour 2016 GT-12
3. sija Antti Luoto

12Track Tour 2016 C-12
2. sija Vesa Yli

KANSAINVÄLISET KILPAILUT

1/12 EFRA EC C-12 Spec, Slovakia
6. sija Vesa Yli

40+ MM M2-10, Vaasa
6. sija Janne Valtanen

40+ MM M4-10, Vaasa
6. sija Ville Rauman

Kilpasarjamenestysten lisäksi palkittiin seuran muita ansioituneita henkilöitä, joko urheilusuoritusten tai muiden kriteerien perusteella seuraavasti:

Vuoden kisakokki: Antti Jakunaho
Vuoden tulokas: Olli Hirvonen
Vuoden herramieskuski: Janne Valtanen
Vuoden työmyyrä: Tero Niskanen ja Ville Rauman
Vuoden juniorikuski: Eemeli Anttonen
Jari Taskila -malja: Marko Heikkilä
Vesa Yli -malja: Miikka Luhta

OSPA Gaala 2016 vuoden juniorikuski
Kuva: Eemeli Anttonen vuoden 2016 juniorikuski

Vesa Yli -malja - Miikka Luhta
Kuva: Vesa Yli -malja Miikka Luhdalle

Seuran hallitus onnittelee kaikkia palkittuja sekä kiittää kaikkia seuran toimintaan osallistuneita kuljettajia ja muita aktiiveja päättyneen kauden osalta!

Sähkökrossin 40+ epävirallinen maailmanmestaruuskilpailu ajettiin Vaasassa 19.8. – 21.8.2016

Sähkökrossin 40+ epävirallinen maailmanmestaruuskilpailu ajettiin Vaasassa 19.8. – 21.8.2016. Kilpailu ajettiin Vaasan hienolla radalla vaativissa keliolosuhteissa. Oulusta oli kilpailussa vanha edustus paikalla.

40+ Vaasa 2016Kuva: Vaasan sähkökrossirata

Kilpailussa ajettiin sähkökrossin taka- ja nelivetoiset luokat sekä takavetoinen Vintage-luokka. Lisäksi kilpailussa palkittiin 50+ ja 60+-ikäryhmien parhaat kuljettajat.

Takavetoisessa Vintage-luokassa Oulua edusti Juha Hyvönen. Juha on pitänyt ”Vintagella” hyvää vauhtia läpi kesän ja Juhan Vintage-kausi huipentui 40+ kilpailuun. Juha sijoittui kilpailussa viidenneksi. Kilpailun voitti Tommi Tervo.

Takavetoluokassa Oulua edusti Janne Valtanen, Ville Rauman, Juha Hyvönen, Mika Anttonen, Olli Hirvonen, Antti Luoto ja Olavi Tenno. A-finaaleihin Oululaisista kiiruhtivat lähes tasaväkisesti Janne Valtanen ja Ville Rauman. Jannen ja Villen sijoitukset kilpailuissa olivat Jannen hieno kuudes ja Villen kahdeksas sija. B-finaaliin ylsivät Juha Hyvönen ja Mika Anttonen. Juhan sijoitus oli 16. ja Mikan 17. Tämän lisäksi isompien kilpailujen ensikertalainen Olli Hirvonen oli 28., Antti Luoto 29. ja Olavi Tenno 30. Olavi Tenno sijoittui 50+-ikäryhmässä toiseksi. Takavetoluokan voitti Sami Salmela.

IMG-20160822-WA0005Kuva: Janne Valtasen kilpakalusto ja palkinnot

IMG-20160821-WA0007Kuva: Ville Raumanin kilpakalusto ja palkinnot

Nelivetoluokassa Oulua edusti Janne Valtanen, Ville Rauman, Juha Hyvönen, Mika Anttonen, Olli Hirvonen, Antti Luoto ja Olavi Tenno. A-finaaleihin kiiruhtivat tässäkin luokassa Ville Rauman ja Janne Valtanen. Ville sijoittui kilpailussa hienosti kuudenneksi ja Janne kymmenenneksi. B-finaaliin ylsivät viime vuoden tapaan Juha Hyvönen ja Mika Anttonen sekä Antti Luoto. Juha oli kilpailussa 14., Antti 15. ja Mika 19. Lisäksi ensikertalainen Olli Hirvonen oli hienosti 26. ja Olavi Tenno 30. Olavi Tenno sijoittui 50+-ikäryhmässä toiseksi. Nelivetoluokan voitti Jari Itävuori.

IMG-20160822-WA0001Kuva: Nelivetoluokan A-finaalin kuljettajat nopeusjärjestyksessä

Linkki kilpailun tuloksiin täällä