Kirjoittajan arkistot:OSPARC.NET

Oulun seudun pienoisautoilijat ry – ”Megalauantai”

Lauantaina 2.4.2016 Oulun seudun pienoisautoilijat ry:n kuljettajia ajoi kisoja eri paikkakunnilla. Viisi kilpailija oli Luleåssa, Ruotsissa ja kaksi kilpailijaa suuntasi krossikisoihin Kokkolaan.

Tähän yhteyteen on vielä todettava, että samaan aikaan Oulun seudun pienoisautoilijat ry:n kuljettaja Vesa Yli oli edustamassa menestyksellisesti Suomea mattorata-autojen Euroopan-mestaruuskilpailuissa Slovakiassa RC-autoilun mekassa Hudy Areenalla sekä osa seuran jäsenistä harjoitteli Jokirannan koululla sisäkrossia.

Kilpailujen tuloksia:
NMC Norrbotten – Micro – Challenge- 2016 deltävling 3/3 – Track 2.4.2016Luulaja

Touring PRO-Stock 13,5-tuloksia:
Janne Valtanen ajoi hienosti Touring Pro-Stock-luokassa kolmanneksi. Muut olivat myös hyvin mukana taistossa B-finaalissa seuraavin sijoituksin:
Tommi Tirroniemi 12.
Olavi Tenno 16.
Hannu Määttä 19.

Touring Stock 17,5-tuloksia
Marko Heikkilä ajoi hienosti A-finaalin sijalle 7.

Kokkolan UA järjesti samaan aikaan krossikisat. Oulun seudun pienoisautoilijat ry:n kuljettajat kävivät putsaamassa pöydän kaikissa kolmessa luokassa! Juha Hyvönen voitti M2-10-, M4-10- ja SC-luokat sekä Ville Raumanin sijoittui M2-10- ja M4-10-luokissa toiseksi.Kokkola

FinTrack Tour 2016 sisäkilpailukausi päätökseen Oulussa – luokkavoitto Ouluun

TSP-10 luokan eli ns. prostock sähkötouringluokan FinTrack Tourin neljäs ja kauden viimeinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina 20.3.2016 Kiimingissä Laivakankaan koululla.

Sarjan voitto oli ennen kisaa vielä avoinna, mutta kahden kauppa. Kolmen kilpailun jälkeen kahdella osakilpailuvoitolla luokkaa johtanut Vesa Yli ja kauden kaikissa kisoissa podiumille ajanut Markus Åfelt – jommasta kummasta leivotaan kauden TSP-10 sarjan mestari. Myös sarjan kolmospaikasta tultaisiin näkemään tiukka taisto useamman kuljettajan kesken.

Luokka oli talvikaudella FTT-sarjan suurin, ja viikonlopun kisaan oli ilmoittautunutkin taas 30 kisaajaa. Alkuerien jälkeen Kalle Lehto Kymeen pienoisautokerhosta nappasi paalupaikan ennen Markus Åfeltia (RSRCA) ja Oulun seudun pienoisautoilijoiden Vesa Yliä. Finaaleissa Kalle heilutti tahtipuikkoa ja nappasi voiton, Markus ajoi toiseksi ja Vesa kolmanneksi. Tämä tarkoitti sitä, että Vesa Yli vei FTT 2016 TSP-10 -luokan sarjavoiton kahdella voitolla sekä kolmannella sijalla ennen Markuksen kolmea kakkossijaa. Tony Raikas ajoi kisassa neljänneksi ja varmisti samalla sarjan kolmospaikan. Lisäksi järjestävän seuran kuljettaja Marko Vähäkuopus sijoittui vahvalla suorituksella kilpailussa kuudenneksi ja Mika Anttonen kymmenenneksi. Sarjassa Marko Vähäkuopus sijoittui hienosti neljänneksi. Sarjan loppupisteisiin laskettiin kolmen parhaan kisan pisteet neljästä ajetusta kisasta. Sarjaan osallistui kauden aikana reilu 50 kuljettajaa.

TSP-10 10 parasta

TSP-10 -sarjan 10-parasta

Sähkötouringin FinTrack Tour sarja jatkuu siis toukokuussa Kouvolassa TSM-10 ja TSS-10 luokan merkeissä. Kausi päättyy heinäkuun 23. päivä Laukaan kauniissa satamamiljöössä.

Kilpailupäivän tulokset:

  1. Lehto Kalle
  2. Åfelt Markus
  3. Yli Vesa, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  4. Raikas Tony
  5. Ilvessalo Lasse
  6. Vähäkuopus Marko, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  7. Eklund Valtteri
  8. Elfström Kim
  9. Malinen Lauri
  10. Anttonen Mika, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  11. Pausio Valtteri
  12. Salminen Teemu
  13. Mäkelä Mikko
  14. Takkinen Sami
  15. Niskanen Tero, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  16. Anttonen Eemeli, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  17. Koro Aapo
  18. Luhta Miikka, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  19. Seppälä Markku
  20. Loukola Leevi
  21. Malinen Jyrki
  22. Tirroniemi Tommi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  23. Louhi Antti
  24. Määttä Hannu, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  25. Hyvönen Juha, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  26. Tenno Olavi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

Kilpailupäivän tulokset MyRCM-palvelussa

TSP-10-sarjan lopputulokset RC10:ssä

 

TSM-10 ja TSS-10 luokkien paremmuudet ratkottiin Oulussa – Oululaisjuniorit kirimässä kohti TSS-10 luokan kärkeä

Pienoisautojen sähkötouringluokkien mestaruussarja FinTrack Tour rantautui Ouluun lauantaina 19.3.2016. Luvassa oli luvassa FinTrack Tour IV Oulu TSM-10 ja TSS-10 SM-luokkien mittelöt. Osakilpailu oli sarjan neljäs ja samalla sisäkauden viimeinen.

TSM-10 luokassa voittoon ajoi Viljami Kutvonen, toisen sijan nappasi Karri Salmela ja kolmas oli Miko Teponoja. Lisäksi seitsemänneksi ajoi järjestävän seuran Vesa Yli.

”Oli hieno voittaa Oulussa jälleen kerran, paikassa jossa myös otin urani ensimmäisen voiton TSM-10 luokassa. Paketti on toiminut hyvin koko talvikauden, kertoo Viljami Kutvonen”.

TSM-10 A-finaali

TSM-10 A-finaali

Kilpailupäivän tulokset:

TSM-10

  1. Kutvonen Viljami
  2. Salmela Karri
  3. Teponoja Miko
  4. Lehto Kalle
  5. Saarinen Teemu
  6. Minkkinen Joni
  7. Yli Vesa, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  8. Kankaanmäki Jussi
  9. Raikas Tony
  10. Åfelt Markus
  11. Ilvessalo Lasse
  12. Pesonen Eetu
  13. Elfström Kim
  14. Eklund Valtteri
  15. Vähäkuopus Marko, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  16. Anttonen Mika, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  17. Lento Pasi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  18. Pausio Valtteri
  19. Salminen Teemu
  20. Koro Aapo
  21. Louhi Antti

TSS-10 luokassa voiton vei Eetu Laaksonen, toiseksi ajoi Joonas Oksanen ja kolmanneksi ajoi hienosti järjestävän seuran Miikka Luhta. Lisäksi kuudenneksi ajoi vahvalla suorituksella järjestävän seuran Eemeli Anttonen.

TSS-10 A-finaali

TSS-10 A-finaali

TSS-10

  1. Laaksonen Eetu
  2. Oksanen Joonis
  3. Luhta Miikka, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  4. Mäkelä Mikko
  5. Kuronen Pekka
  6. Anttonen Eemeli, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  7. Oksanen Jona
  8. Loukola Leevi
  9. Saarinen Jere
  10. Laaksonen Jukka
  11. Vainionperä Pasi
  12. Pylväläinen Mika
  13. Heikkilä Marko, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  14. Vainionperä Atte
  15. Tirroniemi Tommi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  16. Haapalehto Nico, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  17. Jakunaho Antti, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  18. Oksanen Joenna
  19. Tenno Olavi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

Kilpailupäivän tulokset MyRCM-palvelussa

Kiimingissä kisattiin Pienoisautoilun 12Track Tour SM-sarjan neljäs ja viimeinen osakilpailu – GT12 luokan kolmossija Ouluun

Pienoisautoilun 12Track Tour -sarjan neljäs SM-osakilpailu järjesttiin Kiimingissä sunnuntaina 6.3.2016

12 Track Tour

Kaksipäiväisen tapahtuman toisena päivänä kisattiin sarjan neljännet osakilpailut F1-10, GT-12 ja C-12 -luokissa. C-12 luokassa voiton vei Ari-Pekka Kyykkä. F1-10 luokan voiton vei lauantain tapaan Niko Sinervo. GT-12 luokan voiton nappasi Vesa Yli.

12Track Tour-kilpailupäivän tulokset:

C12

  1. Ari-Pekka Kyykkä
  2. Vesa Yli, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

GT12

  1. Vesa Yli, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  2. Manu Hakala
  3. Eetu Laaksonen
  4. Ilari Lamminsivu
  5. Jari Paasikivi
  6. Santeri Jokela
  7. Antti Luoto, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  8. Niko Sinervo
  9. Jukka Häkämies
  10. Jukka Laaksonen
  11. Hannu Kartano
  12. Jaakko Huhmarsalo
  13. Artti Viitaniemi
  14. Jaakko Mursula
  15. Marko Aava
  16. Jussi Leivo
  17. Tommi Tirroniemi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  18. Olavi Tenno, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  19. Nico Haapalehto, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

F1-10

  1. Niko Sinervo
  2. Artti Viitaniemi
  3. Ilari Lamminsivu

TSS-10

  1. Eemeli Anttonen, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  2. Miikka Luhta, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  3. Mika Honkonen, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  4. Tommi Tirroniemi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  5. Marko Heikkilä, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  6. Olavi Tenno, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

Kilpailun tulokset MyRCM-palvelussa

12Track Tour-sarja päättyi Kiimingin osakilpailuihin. C12 sarjan luokkavoiton vei Ari-Pekka Kyykkä ja järjestävän seuran Vesa Yli sijoittui toiseksi. GT12 sarjan luokkavoiton vei Eetu Laaksonen sekä järjestävän seuran Antti Luoto sijoittui hienosti kolmanneksi ja Vesa Yli kuudenneksi. F1-10 sarjan luokkavoiton nappasi Niko Sinervo.

12Track Tour 2016-sarjan lopputulokset:

12 Track Tour-tulokset C12

12 Track Tour-tulokset GT12

12 Track Tour-tulokset F1-10

12Track Tour 2016 lopputulokset RC10:ssä

 

Kiimingissä kisattiin Pienoisautoilun 12Track Tour SM-sarjan kolmas osakilpailu

Kiimingissä järjestettiin lauantaina 5.3.2016 pienoisautoilun 12Track Tour-sarjan SM-osakilpailu.

Kisan isäntänä toimi luokan EM-kilpailut vuonna 2013 järjestänyt Oulun seudun pienoisautoilijat ry. Kaksipäiväisen koitoksen ensimmäisenä päivänä kisattiin sarjan kolmannet osakilpailut F1-10, GT-12 ja C-12 -luokissa.

Mukana oli yli 30 kuljettajaa. GT-12-sarjan kaksi edellistä kisaa voittanut Eetu Laaksonen jäi tällä kertaa toiseksi, kun luokan voiton vei vierailevana kuljettajana toiminut järjestäjäkerhon Vesa Yli. Kolmanneksi sijoittui Manu Hakala ja neljänneksi sarjan toisena pisteissä ollut Antti Luoto. Yli vei nimiinsä myös C-12-luokan.

Kilpailun tulokset:

C-12

  1. Vesa Yli, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  2. Ari-Pekka Kyykkä

F1-10

  1. Niko Sinervo
  2. Artti Viitaniemi
  3. lari Lamminsivu

GT-12

  1. Vesa Yli, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  2. Eetu Laaksonen
  3. Manu Hakala
  4. Antti Luoto, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  5. Jukka Häkämies
  6. Niko Sinervo
  7. Ilari Lamminsivu
  8. Jari Paasikivi
  9. Santeri Jokela
  10. Jaakko Huhmarsalo
  11. Hannu Kartano
  12. Jukka Laaksonen
  13. Artti Viitaniemi
  14. Tommi Tirroniemi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  15. Marko Aava
  16. Jaakko Mursula
  17. Jussi Leivo
  18. Nico Haapalehto, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  19. Olavi Tenno, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

TSS-10

  1. Eemeli Anttonen, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  2. Miikka Luhta, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  3. Marko Heikkilä, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  4. Mika Honkonen, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  5. Tommi Tirroniemi, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  6. Nico Haapalehto, Oulun seudun pienoisautoilijat ry
  7. Olavi Tenno, Oulun seudun pienoisautoilijat ry

Kilpailun tulokset MyRCM-palvelussa

Reedy 1/12 Race of Champions -kilpailu – Oulusta edustaja mukana kutsukilpailussa

banner_1-12_venue_pano_TRAVELReedy 1/12 Race of Champions -kilpailu ajettiin viikonloppuna Englannissa. Kilpailupaikkana toimi Milton Keynes ja Central MK ostoskeskus. Reedy Race on legendaarinen ja kansainvälisesti yksi arvostetuimmista kilpailuista, jonka luoja Mike Reedy on lajin pioneereja. Kilpailun ideana on on kutsua kolmisenkymmentä maailman parasta kuljettajaa kisaamaan yhteen tapahtumaan kisaformaatin ollessa mies miestä vastaan -kisaamista sekoitetuissa erissä, jossa lähtöpaikka vaihtelee erästä toiseen tavallisen alkuerät + finaalit -kisaformaatin sijaan.

Invitational-luokkaan kutsun Suomesta saivat kaksi kuljettajaa edelliskauden Euroopanmestaruuskisojen menestyksen perusteella (Juho 2. sekä Vesa 4. ja 8.), Juho Levänen Riihimäeltä ja Vesa Yli Oulusta. Muut kilpailijat olivat mm. Japanista, Kanadasta, USA:sta, Saksasta, Ranskasta, Ruotsista ja Englannista. Open-luokassa ajettiin 10.5T vakiomoottoreilla ja kisaajia oli 70.

Lopputuloksissa tasaisessa ja tapahtumarikkaassa kisassa Juho ja Vesa ajoivat kovatasoisen Invitational-luokan sijoille 7. ja 11.

Vuoden 2016 jäsenmaksut sekä kevään 2016 sisäradan käyttömaksut

Hyvää alkavaa uutta vuotta 2016!

Tiedoksesi, että vuoden 2016 jäsenmaksut ja kevään 2016 sisäradan käyttömaksut ovat siirtyneet maksuun. Maksujen eräpäivä on 31.1.2016.

Tiedoksesi myös, että yksityiskohtainen ohjeistus liittyen yhdistyksen jäsen- ja käyttömaksuihin on päivitetty Oulun seudun pienoisautoilijat ry:n suljetulle RC10-keskustelualueelle.