Maastosarjan eli sähkökrossareiden Pohjoismaiden mestaruuskisat ja samalla SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin 18.6 – 19.6.2016 yhdellä Euroopan hienoimmista radoista eli Vaasassa.
Säät eivät suosineet perjantaina ja lauantaina, joten kisa ajettiin lauantai-iltana sekä sunnuntaina molempien luokkien osalta. Järjestäjältä hienoja päätöksiä kovan paikan edessä, ja myös onnistuneita. Kisat ajettiin lopulta viimeisten finaalien osalta auringonpaisteessa kuivalla radalla. Team OSPA oli yksi suurimmista seuroista ilmoittautuneiden määrässä, valitettavasti muutama ehti perua tulonsa kisoihin sateisen sään vuoksi.
Takavetoluokassa Team OSPA:n kuskeista nopeinta vauhtia pitivät Vesa Yli ja Janne Valtanen, jotka ajoivat B-finaaliin. Vesa nousi muutaman sijan aika-ajosijoituksesta ja sijoittui lopulta neljänneksi Jannen ajaessa yhdeksänneksi. C-finaalissa sijoille 4. ja 5. ajoivat Ville Rauman ja Juha Hyvönen. D-finaalissa voiton nappasi Tero Niskanen seuranaan Miikka Luhta sekä Mika Honkonen.
Nelivetoluokassa Team OSPA:n kuskeista nopeinta vauhtia piti Vesa Yli ajamalla B-finaaliin. C-finaalissa kolmanneksi kurvasi Ville Rauman, perässään Team OSPA:n kuljettajat Tero Niskanen, Mika Honkonen ja Juha Hyvänen. D-finaalissa Miikka Luhta ajoi ensimmäisessä nelkkukisassaan kolmanneksi, perässään Mika Hillukkala ja Antti Luoto.
Seuraavaksi krossin SM-sarjassa kisataan Team OSPA:n kotiradalla Hannuksen kylässä Kiimingissä 16.7 – 17.7.2016. Tervetuloa kilpailemaan tai katsomaan kilpailuja.